7.

UKKELI KURKKUA KAKISTI,

hyrähteli himpun verran,

huulet huulia tapaili,

silmät kiinni sirritteli,

kunnes äkkiä älähti,

siitä lähti vieno virsi.

Tuota kuuntelin halulla,

katsastelin ympärille.

Panin merkille metelin

joka kuului kuusikosta.

Kuulin koskien solinan,

tuiverruksen tuiman tuulen

Ei vaan laulussa tehoa,

virressä vahvaa vaikerrusta.

Pysyy paikallaan pytinki,

eikä leimahdus sokaise.

Tympäisi jo sievä soitto,

sävel hento ja sorea,

Väinö lauloi hurmiossa,

ukko kiihkosta hytisi.

Nostin kouran kiukkuisena,

raajan kiivaasti kohotin.

Sanoin tuolle laulajalle,

sanan muutaman valitun:

- Jo on sulla biisit kummat,

laulut verkkaiset, vetelät.

Enpä jaksa tuota kuulla,

moista surkeutta kokea.

Mihin heitit kanteleesi,

mihin mahtisi upotit?

Tuollaisia laulaa naiset,

eivät miehet ensinkänä.

Otin laukkuni leveän,

pengoin tuota touhuissani

kunnes pohjalta peräsin,

stereoni teknilliset.

Niitä hetkisen viritin,

volyymin kai vahvimmalle.

Sitten raisusti räjähti

rokki raisu kuuluville.

Vielä paineita paransin,

otin sähkösoittimeni,

sitä rämpytin rajusti,

sormillani soinnuttelin.

Panin taitoa, tehoa,

vanhan miehen kummastella.

(jatkuu)