SOKEANA .

Me sokkoina täällä kuljemme,
ovet oudot avaamme, suljemme.
Eteenpäin, eteenpäin vaistot meitä vie,
tuntematon aina silti on edessä tie.

Haparoiden me kuljemme, horjahdellen,
merkkipaalulta toiselle harhaellen.
Niin vähän toisesta apua lie,
jokaisen kuljettava on oma tie.

Usein joudumme kaaoksen syöveriin,
sekoamme elämän pyörteisiin.
Emme tiedä minnekkä meitä se vie,
oikea vaiko väärä, määränpää lie.

Niin moni jo uupuu kesken matkaa,
vaikka haluaisikkin, ei jaksa jatkaa.
Kun ei näe tietä , merkkipaaluja sen,
niin usein luovuttaa sellainen.

On tärkeintä kuitenkin rakastaa,
siitä eniten voimaa matkalle saa.
Ilman rakkautta niin moni olla saa,
aivan yksin matkansa taivaltaa.