KARTANOETA

Oon piikana palavellu talloessa,
oon kävelly kirkkaessa valloessa.
Oon nähäny loestavat valot,
herraskaeset kartanotalot.

Olen täöttäny käskyjä herran,
antaotuun jouvvuin usian kerran.
Kun nöyrä aena olla pittää,
piikaraokka ei voe siinä mittää.

Onko niin että rikkaat voevat,
kaeken saaha mistä unelmoevat.
Onko aena pakko luovuttaa,
köyhän piikalikan parrastaan.

Nyt rikkaan herran lasta hoijjan,
siitä kasvatan sellaesen poijan.
Joka varmasti tietää sen,
on yhtä arvokas jokkainen.

Ei äetisä laella hän taevu,
rikkaan etessä polovilleen vaevu.
Omanarvonsa tuntien aena,
toista ihimistä ei alas paena.