KUN SEN HUOMAES... ??

Oli piika-Alviina ja oli renki-Kalle,
kumpiki viisikymppinen, hiukasen sen alle.
Isontalon palakolliset, olleet vuotta monta,
yhessä he uurastannee, työtä loputonta.

Kalle kyllä kaepaeli vierellesä naesta,
haaveili ja ajatteli illoen monenlaesta.
Jospa oesi vierelleni naenen oekein kuuma,
saataes sillon kokia yhessä lemmenhuuma.

Huomannu ei ollenkaa ett´Alviina on naenen,
palakollinen, niinku hänki, aevan samallaenen.
Laput silimilläsä kuluki Kalle, monta vuota,
Alviina kun haekaeli, Kallen perrään suotta.

Sattu sitte heinätöessä, kuurosaje kuluki,
sillon aevan sattumalta, tunteet tuli juluki.
Heinälavon katon alla Kalle huomas sen,
Alviinassa oliki - se naenen tulinen.

Kalle huomas, kulta oli liian lähellä,
huomaamatta meinas onnen ohi kävellä.
Niin he saevat toesesa ja rakkautta riitti,
ukkossajekuurua, he jäläkeenpäen kiitti.