POJAN POLKUJA

Poika kulki polkuansa mutkaista ja kaitaa
kaikki tuumi että renttu tuosta tulla taitaa
ei hän töistä välittänyt, ei huomisesta huolta
etsi aina elämäänsä iloisempaa puolta.

Vihellellen vaelteli metsäteitä myöten
vettä sai han lähtehestä puolukoita syöden,
suuren kuusen katvehessa nukkui kesäilloin
unituutulaulu itikoiten oli hällä silloin.

Sitten kerran tuli häntä kaunis keiju vastaan,
siivet läpikuultavat asuna ainoastaan
poika tuohon rakastui ja kulki keijun myötä
läpi suurten risukoiden se oli kovaa työtä.

Pojan silmät seurasivat keijun menosuuntaa,
tahtoi keijun syliinsä, ei haluaan voi muuntaa,
huomannut ei poikarukka metsälammen rantaa
kahlaa lampeen empimättä, kun vielä pohja kantaa.

Mutta lampi syveni ja vesi pojan peitti
keijun vuoksi urheasti henkensä hän heitti,
tyyni oli lammen pinta saaliinsa on viennyt
unelmiaan ei voi tavoittaa, poika ei sitä tiennyt.